Rotta
Rotta on onnistunut saamaan asiansa kuntoon ja on nyt kaikin puolin huippukunnossa. Käytännön asiat luistavat, eikä hän kuuntele toisten itselleen asettamia odotuksia. Rotalla on nyt omia suunnitelmia, joita hän kaikessa rauhassa suunnittelee.
Härkä
Tämä vuosi on Härälle sekavaa aikaa, jatkuva kiire estää häntä keskittymästä ja yksityisasioille ei jää aikaa. Pitkän ponnistelun seurauksena asiat menevät kyllä eteenpäin, mutta tulos ei välttämättä ole sellainen, mitä Härkä on suunnitellut.
Tiikeri
Nyt Tiikeri pistää kaikki likoon ja ainakin hetken onnistuu myös saamaan tulosta. Tämän uhkarohkean seikkailijan tulisi osata lopettaa ajoissa, muuten on vaara, että huimasta noususta huolimatta kohta ollaan taas lähtöpisteessä.
Jänis
Jäniksen ei pitäisi nyt tuudittautua ruusunpunaisiin onnen tunnelmiin. Vanha tuttavuus voi ilmetä maisemiin, Jäniksen tulisi olla varovainen, ihmiset muuttuvat, liika luottaminen voi tuoda pettymyksiä.
Lohikäärme
Lohikäärmeellä paistaa nyt aurinko risukasaan ja elämä hymyilee. Nyt hän menestyy yli omien odotustensa, onpa kyseessä sitten rakkaus tai työ tai harrastus, onni hymyilee.
Käärme
Tämä vuosi ei tuo Käärmeelle mitään erikoista, herkkänä hän vaistoaa sen itsekin ja tyytyy kaikessa rauhassa odottelemaan, että hyvien tuulten merkit ilmaantuisivat maisemaan. Nyt on arkisten askarten rutiininomaisten suorittamisten aika. Romansseja kannattaa välttää, niistä ei mitään hyvää seuraa.
Hevonen
Nyt Hevosella on onnea raha-asioissa, hänen tulisikin olla harkitsevainen, että pitkäaikaisen haaveen toteutumiseen tarvittavat eurot saadaan kerätyksi. Horjumaton päätöksissä pysyminen auttaa selvittämään lukuisat vaikeudet.
Vuohi
Vuohi menee nyt toisten puhaltamalla aallon harjalla siinä sivussa niin, etteivät toiset edes huomaa tätä salamatkustajaa. Vuohen käsitys kohtuudesta on puutteellinen ja vuoden lopussa hän voi kaiken mässäilyn jälkeen tuntea olonsa todella etovan ylensyöneeksi.
Apina
Sosiaalisuus ja toiminta alkaa vähäerin tavoittaa myös Apinan. Hän kokee maailman ympärillään muuttuneeksi, mutta ei osaa eritellä sitä. Hän joutuu tänä vuonna koetukselle monella tavalla ja selviää niistä sitä paremmin, mitä vähemmän hän antaa toisten mielipiteiden vaikuttaa itseensä.
Kukko
Kukko ei koe oikein saavansa tunnustusta toisten eteen tekemistään hyvistä teoista. Tästä pettyneenä hän keskittyy itseensä ja saakin paljon aikaan. Nyt kotityöt vaativat osansa, eikä Kukko pääse haluamalleen matkalle. Loppuvuosi voi tuoda iloisen yllätyksen.
Koira
Koira on nyt huolissaan tulevaisuudesta. Nyt tarvitaan itseluottamusta ja rohkeutta tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin ilman epäilyä mahdollisuuksista ja toisten motiiveista. Nyt on uskallettava luottaa itseensä.
Sika
Sika on nyt tyytyväinen elämäänsä, eikä hänen mielenrauhaansa saa hevillä järkkymään. Hän voi heittää maalliset murheet toisille ja keskittyä nautiskelemaan elämästä, kunnes kaipaa vaihtelua. Elintason nousua luvassa.
http://www.aumanet.fi/~kaarina.paakkonen/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti